Näin pelataan pokeria - Pokerin säännöt
Tyypillisellä panostuskierroksella on jo olemassa tietyn kokoinen potti aikaisemmilta panostuskierroksilta. Panostuksen aloittava pelaaja eli etumies määräytyy pelattavan muunnoksen sääntöjen mukaan. Panostusvuoro siirtyy sitten vasemmanpuoleiselle pelaajalle ja jatkuu niin edelleen pöydän ympäri.
Luopua, tsekata, asettaa panos tai korottaa
Kun tulee sinun vuorosi asettaa panos, sinulla on useita mahdollisuuksia. Jos pidät kättäsi huonona, voit aina luopua eli laskea korttisi pöydälle kuvapuolet alaspäin ja jättää potin muiden pelaajien pelattavaksi. Jos kukaan ei ole asettanut panosta ennen sinua tällä panostuskierroksella, saatat haluta tsekata.
Tsekkaus tarkoittaa, ettei panosteta lainkaan vaan siirretään vuoro sinusta vasemmalla olevalle pelaajalle.
Jos kuitenkin pelaaja ennen sinua on panostanut tällä panostuskierroksella, et voi tsekata. Voit aina luopua, mutta jos haluat pelata, sinun täytyy joko maksaa panos tai korottaa.
Katsot laittamalla pottiin saman summan kuin ennen sinua tehty viimeinen panostus.
Korotat laittamalla pottiin suuremman summan kuin ennen sinua tehty viimeinen panostus.
Esimerkki
Jos esimerkiksi sinua edellinen pelaaja asetti panokseen $1, voit katsoa maksamalla pottiin $1 tai korottaa laittamalla pottiin enemmän kuin $1.
Panostuksen lopetus
Kun kaikki pelaajat ovat joko luopuneet tai laittaneet pottiin saman kokoiset panokset, panostuskierros on ohi. Nyt jaetaan seuraava kortti. Tai jos kyseessä oli viimeinen panostuskierros, jäljellä olevat kädet katsotaan ja selvitetään potin voittaja. Tätä sanotaan pöytäämiseksi.
Voittaminen näyttämättä kättäsi
Jos asetat panoksen tai korotat ja kaikki jäljellä olevat pelaajat luopuvat, voitat potin näyttämättä kättäsi. Tämä on tavallinen tapahtuma pokerissa ja syy siihen, miksi pokerissa on mahdollista bluffata. Sinun ei tarvitse näyttää voittokättäsi voittaaksesi potin. Bluffaus ei ehkä ole niin yleistä kuin luullaan, mutta se kuuluu silti pokeripelin tyypilliseen luonteeseen.
Ensimmäinen panostuskierros eli avaus on hieman monimutkaisempi kuin sitä seuraavat ja edellä kuvatut tyypilliset panostuskierrokset.
Sokeat tai alkupanokset
Ennen kuin kortteja on edes jaettu, jonkun pelaajista tai kaikkien täytyy asettaa pakollinen panos joko sokeita tai alkupanoksia (ks. seuraavassa). Tällä tavalla tehdään alkupotti pelattavaksi. Jos kenenkään ei olisi pakko asettaa panosta, pelaajat saattaisivat istua odottamassa kaikkein parhaita käsiä ennen pelaamista, eikä se maksaisi heille mitään. Sellaisena pokeri olisi todella kuin maalin kuivumisen katselua.
Kun pakolliset panokset on asetettu ja kortit jaettu, käynnistyy ensimmäinen panostuskierros eli ostaminen. Se näyttää hieman erilaiselta riippuen siitä, käytetäänkö näkyviä vai sokeita pakollisia panoksia.
Kun pelataan näkyvillä alkupanoksilla
Alkupanos on pakollinen panos, joka jokaisen pelaajan täytyy asettaa ennen korttien jakoa. Se on tavallisesti noin 10 % pikkupanoksesta.
Kun kortit on jaettu, määräytyy panostuksen aloittava etumies kunkin muunnoksen sääntöjen mukaan. Kun ensimmäinen pelaaja on panostanut, panostusvuoro siirtyy vasempaan ympäri pöydän aivan samoin kuin edellä selostetulla panostuskierroksella.
Kun pelataan sokeilla panoksilla
Sokea pakollinen panos, joka jonkun vaan ei kaikkien pelaajien täytyy asettaa ennen korttien jakoa. Tavallisesti sokean joutuvat asettamaan kaksi pelaajaa jakajasta vasemmalle. Tavallisesti ensimmäisen pelaajan on asetettava pienempi panos eli pikkusokea, kun taas toisen pelaajan on asetettava isompi panos eli isosokea.
Toisin kuin alkupanokset sokeiden panosten katsotaan olevan voimassa. Ne ovat voimassa olevia panoksia ensimmäisellä panostuskierroksella.
Kun kortit on jaettu, ensimmäisen panostuskierroksen aloittaa isostasokeasta seuraavana vasemmalla oleva pelaaja. Koska isosokea lasketaan panokseksi, tämä pelaaja ei saa katsoa. Hän voi aina luopua, mutta jos hän haluaa pelata, hänen täytyy joko maksaa panos tai korottaa.
Maksu tapahtuu laittamalla pottiin isonsokean kokoinen panos. Korotus tapahtuu laittamalla pottiin isoasokeaa suurempi panos (vähintään kaksi kertaa isonsokean kokoinen summa).
Sitten panostusvuoro siirtyy vasempaan ympäri pöydän aivan samoin kuin edellä selostetulla panostuskierroksella.
Pikkusokea
Jos olet korotuskierroksen tullessa kohdallesi pikkusokean asemassa, voit luopua, maksaa tai korottaa. Koska pikkusokea lasketaan panokseksi, sen maksaminen on sinulle vähän halvempaa. Jos pikkusokea on esimerkiksi $1, niin $4 panoksen maksamiseksi sinun täytyy laitaa pottiin toiset $3. Maksaminen tarkoittaa edellisen panoksen kokoisen summan maksamista ja koska sokeat ovat voimassa, voit sisällyttää pikkusokeasi mukaan laskiessasi maksuun tarvittavaa summaa.
Isosokea
Jos olet korotuskierroksen tullessa kohdallesi isosokean asemassa, voit edelleen luopua, maksaa tai korottaa. Koska isosokea myös lasketaan panokseksi, sen maksaminen on sinulle vieläkin halvempaa. Maksaaksesi tietyn panoksen sinun täytyy laittaa pottiin panosta vastaava summa miinus isonsokean määrä.
Jos esimerkiksi isosokea on $2 ja pelaaja on panostanut $4, sinä maksat laittamalla yksinkertaisesti pottiin toiset $2.
Katsominen isosokeassa
Jos olet isosokean asemassa, ensimmäinen korotuskierros on hieman erikoinen. Kun panostuskierros tulee kohdallesi, eikä kukaan pelaaja ole korottanut sinun isoasokeaasi, sinulla on oikeus joko katsoa tai asettaa panos.
Tämä on hieman erilainen kuin tyypillinen panostuskierros ja saattaa hieman hämmentää aloittelevaa pokerinpelaajaa. Älä välitä, olet mukana juonessa ihan kohta!
Jos viimeisen panostuskierroksen jälkeen jäljelle jää useampi kuin yksi pelaaja, pöydätään kortit. Se tarkoittaa, että jäljellä olevat pelaajat näyttävät kortiinsa, joista päätellään parhaan käden omistaja.
Pöytäämisen aloittaa se pelaaja, joka ensimmäisenä asetti viimeisen panoksen. Hän on siis se pelaaja, joka asetti sen panoksen, jonka toiset pelaajat katsoivat.
Esimerkkejä
Jos yksi pelaaja asetti panoksen $5, toinen pelaaja luopui ja kolmas katsoo panoksen, ensimmäisen pelaajan on näytettävä korttinsa ensin.
Jos yksi pelaaja asetti panoksen $10, toinen pelaaja korotti $20 ja ensimmäinen pelaaja katsoo panoksen, niin toisen pelaajan on näytettävä korttinsa ensin, koska hän ensimmäisenä pelaajana asetti $20 panoksen.
Hävinnyt ei näytä korttejaan
Jos pöytäämisessä pelaaja ennen sinua on näyttänyt käden, joka voittaa oman kätesi, sinun ei tarvitse näyttää kättäsi.
Voittaminen näyttämättä kättäsi
Jos asetat panoksen tai korotat ja kaikki jäljellä olevat pelaajat luopuvat, voitat potin näyttämättä kättäsi. Tämä on tavallinen tapahtuma pokerissa ja syy siihen, miksi pokerissa on mahdollista bluffata. Sinun ei tarvitse näyttää voittokättäsi voittaaksesi potin. Bluffaus ei ehkä ole niin yleistä kuin luullaan, mutta se on silti tyypillistä pokeripelille.
Kun tulee sinun vuorosi maksaa panos ja päätät korottaa, paljonko voit korottaa? Se riippuu pelaamasi pelin panostustavasta. Yleisimmät panostustavat ovat kiinteä raja, pottiraja ja ei rajaa.
Kiinteä raja
Kiintärajaisessa pelissä korotussumma on kiinteä. Jos haluat korottaa, sinun täytyy korottaa tuolla nimenomaisella summalla.
Pieni panos ja iso panos
Kiinteä raja vaihtelee usein panostuskierrosten välillä. Jos esimerkiksi pelataan Texas Hold'em -pokeria kiinteällä rajalla, kaikkien panosten ja korotusten ensimmäisillä kahdella panostuskierroksella täytyy olla isonsokean kerrannaisia. Kahdella viimeisellä panostuskierroksella panosten ja korotusten täytyy olla kahden isonsokean kerrannaisia.
Jos esimerkiksi $2 isosokealla haluat korottaa kahden ensimmäisen panostuskierroksen aikana, sinun täytyy korottaa $2 eli asettaa $4 panos. Jos joku toinen pelaaja haluaa korottaa sinun panostasi, hänenkin täytyy korottaa $2 eli asettaa $6 panos. Kahden viimeisen panostuskierroksen aikana kuitenkin jos pelaaja on asettanut vähintään $4 panoksen ja sinä haluat korottaa, sinun täytyy korottaa $4 eli asettaa $8 panos. Jos joku toinen pelaaja haluaa korottaa sinun panostasi nyt uudestaan, hänenkin täytyy korottaa $4 eli asettaa $12 panos.
Capping - korkitus
Pelattaessa kiinteällä rajalla panostuskierroksella sallittujen korotusten määrä on rajoitettu neljään. Eli ensimmäinen panos, korotus, uusi korotus ja sitten viimeinen korotus ? korkki.
Esimerkiksi pelissä, jossa raja on $2, sallittujen neljän korotuksen jälkeen jokaisen pelaajan kokonaispanos on $8.
Korota tai luovu
Korota tai luovu on kiinteärajaisen pokerin muunnos Tässä muunnoksessa täytyy nimen mukaan täytyy korottaa tai luopua aina kun tulee vuoro asettaa panos. Tsekkausta tai katsomista ei sallita.
Ei rajaa
Ilman rajaa pelatussa pelissä voit heti kun tulee vuorosi asettaa panos korottaa niin paljon kuin haluat. Voit halutessasi jopa asettaa panokseksi kaikki pelimerkkisi. Kaikesta huolimatta joitakin rajoituksia on.
Pöytäpotit
Vaikka pelataan ilman rajaa, et voi kuitenkaan asettaa suurempaa panosta kuin se summa joka sinulla on pöydässä. Eli pelaajat eivät voi heittäytyä hulluiksi ja asettaa panokseksi maatilojaan. Etkä voi heittää peliin autonavaimiasi.
Minimipanos
Ilman rajaa pelattavasta pelistä riippumatta on aina olemassa alaraja panoksille. Jos esimerkiksi pelataan sokeilla, et voi koskaan panostaa tai korottaa vähemmän kuin isosokea.
Minimiuusintakorotus
Jos panostuskierroksella pelaaja on korottanut ennen sinua ja haluat korottaa vielä lisää, sinun täytyy korottaa vähintään viimeisen korotuksen summa.
Esimerkki
Oletetaan isosokeaksi $2 ja pelaaja sinun oikealla puolellasi asettaa panokseksi $10 korottaen siten $8. Jos haluat korottaa tuota pelaajaa sinun täytyy korottaa vähintään toiset $8, mikä tarkoittaa että sinun täytyy asettaa vähintään $18 panos. Koska ylärajaa ei ole, saat tietysti panostaa enemmän kuin $18.
Pottiraja
Joidenkin ihmisten mielestä kiinteärajaiset pelit ovat vähän tylsiä. Toisaalta joidenkin ihmisten mielestä ilman rajaa pelattavat pelit ovat taas liian villejä. Eräänlaisena kompromissina on panostustapa nimeltä pottiraja.
Pottiraja tarkoittaa, että aina joutuessasi panostusvuoroon et voi asettaa suurempaa panosta kuin se summa joka on jo potissa. Varhaisilla panostuskierroksilla se saattaa olla paljon vähemmän kuin kaikki omat pelimerkkisi. Myöhemmillä panostuskierroksilla potti saattaa kuitenkin kasvaa todella nopeasti ja voit halutessasi panostaa kaikki mitä sinulla on.
Esimerkki
Jos isosokea on $2, potti on $20 ja olet ensimmäisenä panostamassa tällä panostuskierroksella, voit panostaa mitä tahansa väliltä $2 (vähimmäispanos) ja $20 eli pottirajan panos.
Toisinaan suurimman sallitun panoksen laskeminen pottirajapeleissä on melko monimutkaista.
